Patafonia

Lisämateriaalit

Patafonia-traileri

Katso

You are missing some Flash content that should appear here! Perhaps your browser cannot display it, or maybe it did not initialize correctly.

Maggie

Maggie

Karjalanpiirakka on Maggie Lindholmin suosikki
 
Libanonissa syntynyt ravintoloitsija-kirjailija Maggie Lindholm on asunut Suomessa 23 vuotta. Lindholm on julkaissut ruokakirjan Libanonin makuja ja työskentelee Helsingissä ravintola Farougessa, jonka hän on perustanut yhdessä siskonsa kanssa.
 
Lindholm muistaa yhä ensimmäinen Suomessa syömänsä aterian vuonna 1987. Hänen isänsä oli muuttanut maahan jo aiemmin ja eli täällä yhdessä suomalaisen vaimonsa kanssa. Maggie silmäili oudoksuen isän uuden vaimon valmistamaa salaattia, jossa oli seassa ananasta.
 
– Salaatteihin laitettiin silloin kaikkialla purkkihedelmiä. Ensimmäinen suomalainen ruoka, josta tykkäsin oli piparjuuriliha, hän nauraa.
 
Sittemmin Lindholm on oppinut pitämään monestakin suomalaisesta herkusta. Hänen lempiruokansa on karjalanpiirakka.
 
– Tykkään perinteisistä ruuista. Entinen anoppini oli Karjalasta, ja hän teki ihania karjalanpiirakoita, Lindholm kertoo.
 
Omille lapsilleen hän kokkaa myös suomalaista ruokaa, kuten lihamakaronilaatikkoa ja tillilihaa.
 
– Lisään perinteisiin ruokaresepteihin omia mausteita. Laitan esimerkiksi lihamakaronilaatikkoa tehdessäni pannulle pinjansiemeniä, sipulia ja valkosipulia, ennen kuin paistan lihan, Maggie vinkkaa.
 
Patafonia-ohjelmaan hän lähti mukaan koska uskoo oppivansa paljon ohjelman vierailta. Itse hän lupaa kokata ohjelmassa ainakin Libanonissa alkuruokana tarjottavia suussa sulavia meza-herkkuja.
 
– Toivon, että ohjelman myötä suomalaiset uskaltavat lähteä rohkeasti ulkomaalaisten luokse syömään, kun saavat kutsun. Ruuanlaitossa oppii joka päivä jotain uutta ja jokaisella kansalla on jotain annettavaa.

Ohjelmat

Patafonia

Libanonilaissyntyisen ravintoloitsija-kirjailija Maggie Lindholmin emännöimässä Patafoniassa tutustutaan Suomessa asuvien ulkomaalaisten ruokapöytiin. Lindholmin keittiöapulaisena toimii monesta tuttu Raakel Lignell

Naiset kutsuvat jokaisessa jaksossa keittiöönsä Suomessa asuvan ulkomaalaistaustaisen henkilön valmistamaan itselleen merkityksellisen arkiruoka-annoksen. Yhdessä he kokkaavat kolmen ruokalajin aterian ja juttelevat samalla ruuasta, maailmanmenosta ja maiden kulttuureista. Myös Maggie ja Raakel jakavat ohjelmassa omia reseptejään. 
 
Syksyn uusissa jaksoissa maistellaan muun muassa nepalilaisia, kuubalaisia ja tanskalaisia sekä venäläisiä herkkuja. 

Ohjelmatiedot

  • Sarjat

Tulevat jaksot

LA 4.9. 10:30
TV
Uudet jaksot alkavat. SuomiTV:n monikulttuurinen Patafonia- ruokaohjelma on nepalilaisen ruokakulttuurin äärellä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on ravintoloitsija Naresh Shrestha.
TO 9.9. 19:30
TV
SuomiTV:n monikulttuurinen Patafonia- ruokaohjelma on kuubalaisen ruokakulttuurin äärellä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on kuubalainen laulaja Raynaldo Bringas.
LA 11.9. 10:30
TV
SuomiTV:n monikulttuurinen Patafonia- ruokaohjelma on kuubalaisen ruokakulttuurin äärellä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on kuubalainen laulaja Raynaldo Bringas.
TO 16.9. 19:30
TV
Monikulttuurissa Patafonia- ruokaohjelmassa ollaan nyt kosmopoliittisessa keittiössä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on ruotsalais- venezuelalainen diplomaatti ja maailmankansalainen Alex Holmqvist.
LA 18.9. 10:30
TV
Monikulttuurissa Patafonia- ruokaohjelmassa ollaan nyt kosmopoliittisessa keittiössä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on ruotsalais- venezuelalainen diplomaatti ja maailmankansalainen Alex Holmqvist.
TO 23.9. 19:30
TV
Monikulttuurinen Patafonia- ruokaohjelma on tänään iranilaisen ruokakulttuurin äärellä. Raakel Lignellin ja Maggie Lindholmin vieraana on iranilaisyntyinen Melody Karvonen.